Skip to content

Toiminta

Vapaaehtoinen pelastuspalvelu

Vapaaehtoisen pelastuspalvelun toiminta on monelle reserviläiselle konkreettinen tapa olla hätätilanteessa avuksi. Hälytysosastossa toimii n.45 hälytettävää jäsentä neljässä etsintäryhmässä. Vihannin reserviläiset ovat mukana niin etsijöinä kuin ryhmänjohtajatehtävässä.

Maanpuolustuskoulutusyhdistys MPK

Osa jäsenistämme toimii MPK:n toiminnassa esimerkiksi kouluttajatehtävissä. MPK toimii maanpuolustuksellista koulutusta antavana elimenä, merkittävänä osana maamme kokonaisturvallisuutta, niin sotilaallisen kuin varautumiskoulutuksenkin osalta. MPK on loistava kanava reserviläiselle hankkia omaa sodanajan sijoitusta tukevaa koulutusta vaikkapa vapaaehtoisten kertausharjoitusten muodossa. Jos sodanaikaista sijoitusta ei ole, voi uuden sijoituksen saada käymällä vapaaehtoisissa kertausharjoituksissa. Voit myös suorittaa sotilaskuntoa todistavia kursseja esimerkiksi käymällä mpk:n järjestämillä jalkamarsseilla ja muilla reserviläiskuntoa osoittavilla kursseilla. Uuden sijoituksen voi saada esimerkiksi paikallisjoukoista, kuten MAAKK (maakuntakomppania), tai mistä tahansa paikallisjoukkojen osista. Paikallisjoukkoihin on perehdyttäviä kurssituksia (kh-päiviä), sekä vaadittava riittävä fyysinen kunto. Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen kursseille voi osallistua kirjautumalla palveluun. Joillekin kursseille mpk/puolustusvoimat kutsuu/määrää osallistujat. Joillekin kursseille voi hakeutua vapaaehtoisesti. Kursseilta voi saada korvaavia kertausharjoituspäiviä. Kannattaa tutustua mpk.fi sivuston koulutustarjontaan. Paina sivuston ”Ilmoittaudu koulutukseen” -tekstiä tai kohtaa ”koulutuskalenteri” nähdäksesi kaikki reserviläisille tarjolla olevat kurssit. Vastaamme mielellämme kysymyksiin kurssitarjonnasta ja niiden sisällöstä omien kokemuksiemme mukaisesti.

Ammunta

Ammunnan harjoittelu on hyvin keskeisessä roolissa meidän toiminnassa. Ampumakilpailut sekä järjestävänä tahona, että osallistuvana tahona ovat meille tärkeitä. Vihannin res pyrkii järjestämään yhdistyksen sisäisen cup-kilpailun vuosittain vaihtelevine osakilpailuineen, sekä mahdollisuuksien mukaan eri tyyppisiä piiritason kilpailuja. Reserviläiskivääri, pistooli, sekä pulttilukkoinen perinnekivääri ovat tyypillisimmät reserviläisten käyttämät aseet. Kesäkaudella viikkoammunnoissa käytämme yleensä res-kivääriä sekä pistooleita. Meillä ammunnanharjoittelu on hyvin aktiivista ja organisoitua, joten ammunnoissa käy ampujia myös muilta paikkakunnilta.

Reserviläisampumalajeista käytännönläheisimmässä, toiminnallisessa sra:ssa, käytetään vielä laajempaa määrää aseita. Sra:ssa voidaan käyttää lisäksi tarkkuuskivääriä sekä haulikkoa. Myös edellämainitun lajin harrastajia löytyy meidän seuran riveistä.

Käytössämme on myös Eko-Aims ammuntasimulaattori. Katso Eko-Aims -välilehdestä ampumakerhon harjoitusajat. Simulaattorin käyttäminen kehittää hyvin tehokkaasti ampumataitoa, tietokoneen näyttäessä tähtäysvirheet ja laukaisuvirheet. Talvikaudella simulaattoria käyttäneet ovat keväällä heti kovassa iskussa, kun ruutiaseammunnat alkaa.

Hyvä ampumataito vaatii harjoittelua ja myös ampumataidon ylläpitoa. Meidän yhdistyksessä ampumataidon ylläpito onnistuu ilman omaa asetta varsin mallikkaasti. Moni jäsenistämme on hankkinut myös omia harrastusvälineitä. Tarvittavaa kokemusta oman välineistön hankkimiseksi voi kartuttaa käymällä meidän järjestämissä ammunnoissa.

Yhdistyksessämme on kaksi poliisin kouluttamaa ja valtuuttamaa ampuma-aselain 45d §:n mukaista ampuma-asekouluttajaa, joilla on oikeus kirjoittaa harrastuneisuustodistus. Ampuma-asekouluttajan kirjoittama harrastuneisuustodistus on edellytys oman aseen hankkimisluvan saamiselle.

Veteraanitoiminta

Veteraanitoimintaan osallistuminen on kunniatehtävä myös Vihannin reserviläisille, monissa eri muodoissa.

Edustaminen

Edustustapahtumiin osallistutaan esimerkiksi markkinoilla tai vastaavissa tapahtumissa, joissa reserviläisten toimintaa voi tuoda esille.

Kunniavartiot

Kunniavartioon osallistumme muunmuassa jouluaattona sankarihaudalla ison vartiomiesmäärän voimin suorittaen lukuisan määrän vartiomiesten vaihtoja. Muina sotilaallisesti merkittävinä päivinä suoritamme seppeleenlasku ja kunniavartiotehtäviä.

Tammisunnuntai

Vuodesta 2016 lähtien olemme muistaneet tammisunnuntaina, eli tammikuun viimeisenä sunnuntaina vapaussodassa kaatuneita, viemällä kynttilät vapaussodassa kaatuneiden muistomerkeille Raahessa ja Vihannissa. Vihannin reserviläisten jäsenistöön kuuluu paljon Raahelaisia, josta syystä jäsenistömme muistaa myös Raahelaisia kaatuneita Raahen muistomerkillä hiljaisen hetken saattelemana.

Reserviläiskuoro

Toiminta on vireää Vihannin ja Raahen alueella. Vihannin ja Raahen reserviläiskuoroissa onkin jäsenistöä toimien paljon molempien kuorojen kokoonpanoissa, yhteensä kuorolaisia onkin n.35. Kuorot vaihtelevine kokoonpanoineen antaa joustavuutta tapahtumiin osallistumiselle. Vihannin ja Raahen res-kuorot ovatkin osallistuneet hyvin moneen tapahtumaan viime vuosina. Moni veteraani on saateltu viimeiselle matkalle kuorolaisten toimittaessa kunniatehtävää kajauttaessaan ilmoille veteraanin iltahuudon. Kirkossa järjestetyt tapahtumat, joissa myös reserviläiskuoro on ollut esiintymässä, ovat vetäneet Raahen kirkon ääriään myöten täyteen tyypillisesti varsinkin joulukuun aikana.